Materiaalit:
ETUSIVUTapahtumakalenteriJuomien valmistusKeruutuotteiden jalostaminenMakeisten valmistusMarjojen jalostaminenSienten jalostaminenSuklaatuotteiden valmistusANNA PALAUTETTA!
Poiminta

   

Suomessa jokamiehen oikeudet antavat luvan liikkua sekä sienestää ja marjastaa Herkkutattejavapaasti myös yksityisomistuksessa olevilla mailla.

Sieniä voi kerätä ilman lupaa, kunhan ei aiheuta häiriötä tai vahinkoa maanomistajalle. Piha-alueilla sienestäminen on kuitenkin kiellettyä.


Sienien poimijakortti

Kauppasienenpoimija (KSP) on koulutettu tunnistamaan, perkaamaan ja kaupallisesti luokittelemaan sieniä. Poimijakortin haltija on osoittanut kykenevänsä tunnistamaan, luokittelemaan, perkaamaan ja käsittelemään ne sienet, jotka kauppasienineuvoja on hänen korttiinsa merkinnällään varmentanut. Sienien poimijakortin haltija on oikeutettu käyttämään kauppasienenpoimijan tunnusta.

Sienien poimijakortti

Kansilehti  Sisäosa
Poimijakortin kauppasienet: 1. Herkkutatit 2. Kangastatti 3. Punikkitatit 4. Haaparousku
5. Kangasrousku 6. Karvarousku 7. Leppärousku 8. Isohapero 9. Keltavahvero
10. Suppilovahvero 11. Mustatorvisieni 12. Lampaankääpä 13. Vaaleaorakas 14. Korvasieni
15. huhtasienet 16. Voitatti 17. Kangashapero18. Viinihapero 19. Keltahapero
20. Mustavahakas 21. Kehnäsieni 22. Mesisieni 23. Ukonsieni 24. Härmämalikka
25. Sinivalmuska 26. Kuusilahokka

 
Sienten poimimista on syytä välttää sateisella säällä, sillä märät sienet pilaantuvat nopeasti. Keruuastiaksi soveltuu parhaiten ilmava, tilava sienikori, jossa sienet säilyvät ehjinä ja kuivina. Muovipussi tai -sanko eivät käy Korillinen suppilovahveroitakeruuastioiksi. Sienikoriin kerätään nuoria ja mahdollisimman hyväkuntoisia sieniä, jolloin ne säilyvät hyvin ja maistuvat parhaimmalta. Samaan keruuastiaan kerätään mieluiten vain yhtä sienilajia. Kirpeät rouskut on syytä pitää erillään sellaisenaan paistettavista, miedonmakuisista sienistä.

Sienet poimitaan irrottaen maasta varovaisesti jalasta kiertämällä, jolloin sieni saadaan kokonaisena talteen ja tunnistaminen jalan tuntomerkeistä on mahdollista. Sienet puhdistetaan alustavasti metsässä heti poimimisen jälkeen. Sienestä poistetaan jalan multainen tyvi joko leikkaamalla tai kuorimalla multainen pinta pois. Tarvittaessa sieni halkaistaan ja esim.voitatin lakin limainen pintakelmu poistetaan. Lakkiin tarttuneet roskat voidaan poistaa sieniveitsen harjalla.Sieniveitsi

Poimitut sienet eivät säily kauan, joten ne on esikäsiteltävä tai valmistettava ruuaksi mieluiten samana päivänä. Ohutmaltoiset mustesienet eivät säily yön yli jääkaapissakaan säilytettynä, kun taas esim. vahverot, orakkaat ja lampaankääpä säilyvät viileässä, ilmavassa paikassa helposti yön yli. 

Tutustu: Poimijan TopTen.

Lisätietoutta sienistä löytyy Arktiset Aromit ry:n sivustolta.


 


Sienimäärät:

  • Luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulomäärät vuonna 2007 (MARSI 2007) = > Tutustu.

Lähteet/linkit:

Sienitietokansio. 2007. Grön-Keskiniva Anne.
www.mmm.fi
www.arktisetaromit.fi
Suomalaisia ruokasieniä - diasarja. 2009. Knuutila, Seija.

Kuvat:

Knuutila, Seija
Suppilovahverokori: Puljula, Soile

   Tulosta tämä sivu