Materiaalit:
ETUSIVUTapahtumakalenteriJuomien valmistusKeruutuotteiden jalostaminenMakeisten valmistusMarjojen jalostaminenSienten jalostaminenSuklaatuotteiden valmistusANNA PALAUTETTA!
Kirjallisuus ja artikkeligalleria

   

Uutisaiheet:

Vesi päihitti luomun Suomen tekojen tekona
Valtakunnallisen Tehtävä Suomelle -ideariihen voitti ehdotus Suomi nousuun vesiosaamisen avulla. Idea vei kirkkaasti ykkössijan 59,2 prosentilla yleisön äänistä. Toiseksi tuli ehdotus Tehdään Suomesta luomumaa, joka keräsi 27,4 prosenttia äänistä. Kolmanneksi jäi idea Martti Ahtisaari -keskuksesta 13,4 prosentilla. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.
Luomuruuan tuotanto kasvaa ja erilaistuu
Luonnonmukaisesti tuotetun ruuan tuotantopinta-ala on jatkanut kasvuaan maailmalla. Vuoteen 2007 verrattuna kasvua on yhdeksän prosenttia eli noin kolme miljoonaa hehtaaria. Vuoden 2008 lopussa luomuvalvonnassa oli 35 miljoonaa hehtaaria maatalousmaata. Tämän lisäksi löytyy 400 000 hehtaaria luomuvesiviljelyä sekä 31 miljoonaa hehtaaria luomukeräilyalueita. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.
Euro-lehti on EU:n uusi luomulogo
EU:n luomutuotteiden tunnuksesta järjestetyn suunnittelukilpailun on voittanut Saksassa opiskelevan Dusan Milenkovicin suunnittelema Euro-lehti-tunnus, joka sai 63 prosenttia äänistä. Noin 130 000 ihmistä valitsi kahden kuukauden verkkoäänestyksellä kolmesta parhaasta ehdotuksesta luomutuotteille uuden logon. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.
Luomuruoka jatkaa kasvuaan taloustilanteesta huolimatta Euroopassa ja USA:ssa
Luomuruuan myynti ja tuotanto jatkavat kasvuaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Brittiläisen markkinatutkimusyhtiön Organic Monitorin arvion mukaan luomuruuan myynti ylsi 46 miljardiin dollariin vuonna 2008 ja on ylittänyt 50 miljardin dollarin rajan vuonna 2009. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.
EU:n luomulogosta saa nyt äänestää
EU:n uudesta luomulogosta voi nyt äänestää. EU on avannut verkkoäänestyksen kolmen asiantuntijaraadin seuloman logoehdokkaan kesken. Äänestys on avoin kaikille ja jatkuu tammikuuhun 2010 saakka. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.
Luomuruoka murroksessa EU:n luomumerkin muuttuessa pakolliseksi
Luonnonmukaisesta ruuantuotannosta kertovat elintarvikkeiden pakkausmerkit ovat murroksessa, kun EU:n oma luomumerkki on tulossa pakolliseksi pakkauksissa. Suomessa tunnetun kansallisen Aurinkomerkin tulevaisuus on auki, sillä sen kriteerit ovat käytännössä samat kuin EU-merkin. Eri sisältöisten luomumerkkien suosiossa punnitaan myös kuluttajan odotuksia ja valistuneisuutta.Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.
Lähes puolet kuluttajista aikoo ostaa enemmän luomuruokaa
Kuluttajien kiinnostus ostaa luomuruokaa on tutkimuksen mukaan säilyttänyt viime vuonna saavutetun korkean tason: 44 prosenttia vastaajista ilmoitti lisäävänsä luomutuotteiden käyttöä. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.
Luomumarkkina kasvaa aktiivisten käyttäjien lisääntyneistä ostoista
Aktiivisesti luomua ostavat kotitaloudet ovat nostaneet ostojensa yhteenlaskettua arvoa peräti 60 prosenttia vuoteen 2006 verrattuna. Sekä aktiivitalouksien määrä että luomuun käytetty rahasumma ovat kasvaneet, kertoo Nielsenin kuluttajapaneeli. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.


JALOSTUS ELINTARVIKKEEKSI LUOMUALAN KUUMA PUHEENAIHE PARIISISSA
Luomuraaka-aineiden teollinen jatkojalostus kaipaa tehostajakseen lisää koko ketjun tutkimusta ja luovia kisällijärjestelmiä kokemusten jakamiseksi. Parisataa EU-maiden edustajaa pohti Pariisissa, mitä luomuelintarvikeketju voi tehdä paremmin markkinatasapainon saavuttamiseksi. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.

RUOTSISSA LUOMUTILOILLA LAITTOMASTI MYÖS TAVANOMAISIA KOTIELÄIMIÄ
Ruotsissa useat maatilat ovat rekisteröityneet tuottamaan samoja kotieläintuotteita sekä luomuna että tavanomaisesti. EU:n luomusäädökset kieltävät samojen maataloustuotteiden rinnakkaistuotannon tiloilla, jotta tavanomaiset ja luomuraaka-aineet eivät sekoitu. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.

LUOMUAURINKO LOISTAA 2 500 LUOMUTUOTTEESSA
Valvotusta luomutuotannosta kertova vihreä aurinkomerkki löytyy 2 472 Suomessa myytävästä luomutuotteesta. Kuluttajat toivovat luomuhyllyihin lisää eläinkunnan tuotteita ja jalostettuja luomutuotteita. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.

SUOMALAISET TUNTEVAT LUOMUN MERKIT JA MERKITYKSET
Luomutuotteesta kertovan vihreän aurinkomerkin tunnistaa peräti 84 prosenttia suomalaisista. Ensi vuonna pakolliseksi muuttuvan Euroopan unionin luomumerkin muistaa kuitenkin nähneensä vain yhdeksän prosenttia. Luomuun liittyvät mielikuvat ovat tuoreen seurantatutkimuksen mukaan myönteisiä. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.

LUOMUN OSTOKIINNOSTUS KORKEAMMALLA KUIN KOSKAAN
Luomun ostokiinnostus on tutkimuksen mukaan korkeammalla kuin aiemmin: 45 prosenttia vastaajista ilmoitti lisäävänsä luomutuotteiden käyttöä. Vastaava luku vuonna 2007 oli 42 prosenttia ja vuotta aiemmin 40 prosenttia. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.

LUOMURUUAN KASVU JATKUU TALOUSTILANTEESTA RIIPPUMATTA
Luomuruuan myynti kasvaa Pohjoismaissa edelleen kymmeniä prosentteja. Talousnäkymien synkkenemisen on arveltu saavan kuluttajat säästämään vaihtamalla esimerkiksi luomuruokaa tavanomaiseen tuotteeseen. Tästä ei kuitenkaan syksyn mittaan ole ollut merkkejä. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.

HUONO SAATAVUUS VÄHENTÄÄ LUOMUN KÄYTTÖÄ PÄIVÄKODEISSA
Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.

TSURUNEN VIE SUOMALAISTA LUOMUTIETOUTTA JAPANIIN.
Suomalaissyntyinen Japanin parlamentin jäsen Marutei Tsurunen haki Suomesta luomutietoutta elokuisella vierailullaan. Tsurusen aloitteesta Japaniin on saatu luomun edistämiseksilaki, missä valtiolle ja kunnille määrättiin velvoitteita edistää ja tukea luomuviljelyä. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.


Luomulehti

Luomulehti on ammattijulkaisu kaikille luomualan toimijoille = > Lue lisää.


Lähteet ja linkit:

www.ruokatieto.fi
http://www.luomulehti.luomu-liitto.fi/


   Tulosta tämä sivu